Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Jalostustoiminta

Noitamäessä kasvatustoiminta on nykyään suuressa roolissa tunti- ja hoitajatoiminnnan loputtua. Toiminta ei kuitenkaan ole laajaa, Noitamäen kuitenkin ollessa vain pientalli. Varsoja syntyy satunnaisesti, aina sopivan yhdistelmän ja tilan löydyttyä. Tammavarsat jäävät yleensä talliin kasvamaan ja kilpailemaan. Orivarsoja jätämme talliin yhden tai kaksi kerrallaan ja nekin päätyvät kisakäyttöön ja lopulta siitosoriksi.

Myyntiehdot & kasvatusinfo

  • Tammat kantavat varsaa kahdesta kolmeen viikkoa ja varsat vieroitetaan kuukauden päästä syntymästä
  • Kasvatti rekisteröidään VRL:ään ja kasvattajaksi NOIT9710, kasvatusliitteeksi Noitamäen ja syntymämaaksi Suomi.
  • Kasvatin sivuille merkitään kasvattajaksi Destiny, Noitamäki (linkki tallin etusivulle)
  • Kasvattia ei saa myydä eteenpäin ilman lupaa. Jos haluat luopua kasvatista tarjoathan sitä ensimmäiseksi minulle. Sivut tulee laittaa sähköpostiini viimeistään kahden viikon kuluttua ostopäivästä. Lisäaikaa saa kysymällä.

Kasvatit 2016

00.00. - 

 

Kasvatit 2015

5 kasvattia, joista 2 oreja ja 3 tammoja.

30.08. - sh-t. Noitamäen Kutsumus - i. Aarian Aapakarhu e. Noitamäen Kuiskutus - om. Noitamäki
28.08. - fwb-t. Noitamäen Lahey - i Dapper REB. e. Metsälammen Piparminttu - om. Noitamäki
03.05. - app-o. Noitamäen Florida - i. Fortunate Son e. Caribbean Blue - om. Noitamäki
19.03. - nvh-o. Noitamäen Seir Linjal - i. Derian Stolthet e. Noitamäen Havfrue - om. Noitamäki
05.01. - sph-t. Noitamäen Kuiskutus - i. Riihikorven Peikko e. Kesäheinän Kuiskaus - om. Noitamäki

Kasvatit 2014

5 kasvattia, joista 3 oreja ja 2 tammoja.

21.08. - sh-o. NR Kipitys - i. Pami-Jimi e. Lehtihaan Vinkeä Kipittäjä - om. Team WLS (vrieng., VRL-06263)
10.08. - sph-o. Noitamäen Niisku - i. Nuu e. Kesäheinän Kuiskaus - om. rebely.
26.07. - nvh-t. Noitamäen Havfrue - i. Derian Mjolrin e. Helga av Rågkross - om. Noitamäki
13.07. - she-t. Noitamäen Everyday's Fiasco - i. Päivärinteen Jokeri e. Alda Fiasco MET - om. Noitamäki
24.06. - nvh-o. Noitamäen Gullskatten - i. KA Leigesoldat e. Helga av Rågkross - om. Noitamäki

Tämä on virtuaalitalli ~ Tämä on virtuaalihevonen

Ulkan kuvat © AK, sivun tausta ©  Shizoo Design

©2019 Noitamäki - suntuubi.com